On niin pimeää

Kun kääntää kylkeä sängyllä, niin väsyneenä että luulee ettei kukaan voisi olla koskaan yhtä väsynyt, putkahtaa päähän muutamia pieniä ajatuksia mielen synkimmästä kolkasta. Pieniä ja turhia ajatuksia jotka kuitenkin sekunti sekuntilta pimeydessä kasvavat sietämättömän suuriksi. Uni ei vain tule, pelkään näkeväni painajaisia. Kaikki on hyvin mutta tuntuu niin pahalta.

Herään mutta silmäni eivät halua pysyä auki. Katson kelloa ja lisään torkkua uudelleen ja uudelleen kunnes tullaan siihen pisteeseen jossa on pakko nousta ylös vaikka harkitsenkin ensimmäisen tunnin pois jättämistä. On niin hankala poistua peiton lämmöstä, jättää unet kesken ja lähteä kävelemääm ulos hämärään. Kestää monta tuntia kunnes oikeasti olen hereillä, samassa maailmass muiden kanssa ja ei aikaakaan kun väsymys palaa. Voisin nukkua vain koko päivän, ehkäpä koko viikon?

Olen tällä hetkellä painavempi kuin ikinä olen ollut. Se on totta mutta en saa ajatella niin. Miksi en voisi näyttää siltä miltä haluan? Tuolla on liika, tuolla liiaan vähän, tuolla taas aivan liikaa, hyi. Mikä minua estää? Kun ihailen kuvan kaunista tyttöä ihanine tikkujalkoineen, mietin kuinka en ole ikinä näyttänyt siltä, en vaikka olisin ollut kuinka kevyt, minkä ikäisenä tahansa. Samaan aikaan katson toista kuvaa jossa on kaunis nainen. Hän ei ole luuranko, hänellä on kauniita muotoja ja kurveja. Hän on sellainen joka unelmissani olisi täydellisen näköinen tyttöystävä. Miksi vaadin itseltäni jotain aivan muuta?

Arki kuluu. Päivät vierivät. Kaikki tuntuu samalta. Se kaikki jännitys, uudet ihmiset, tulevan odotus, vilkkaat päivät, se kaikki mitä vuosi sitten tapahtui, missä se sellainen on nyt? Koulukirjat pysyvät koulupäivän jälkeen repussa niin kuin on aina pysyneet, teen ruokaa, istuudun sängylle peiton päälle syömään, avaan telkkarin. Tiskit jäävät lattialle, niin kuin muut roskat, laukut, vaatteet, kynät, vihot, kirjat ja tyynyt. Valvon liian myöhään vaikka väsyttää, haluan nähdä kaikki ohjelmat telkkarista mitkä haluan nähdä. Aikaisin ei vain voi mennä nukkumaan. Sama päivä alkaa huomenna uudelleen. 

Missä on jännitys? Missä on kaikki energia? Motivaatio? Läheisyys?

Tässä minä kuitenkin elän, olen onnellinen. Tervetuloa kaamokseen!

Tähtipölyä - Clarissa

Kun kirjoittaminen ei suju ja väsyttää: luonnos hahmosta Clarissa.

But I’ve never felt this feel so heavy
And I’ve never felt this feel so low
Yeah it is a wake inside my whole soul
But you are my strength I won’t stand alone
And ask for the things you lack in heart
And you can begin a clean new start
Oh to be of the purest of pure in her arms
Yeah she, she will shield you from all harm
 

I tried my best alone but it got me nowhere and I can’t do it on my own
I tried my best alone but it got me nowhere and I can’t do it on my own
No on my own well it got my nowhere and I can’t do it on my own
Oh on my own yes it got me nowhere and I can’t do it on my own
No on my own yes it got me nowhere and I can’t do it on my own
No on my own yes it got me nowhere and I can’t do it on my own
 

I’ve never felt this feel so heavy
And I’ve never felt this feel so low

Tähtipölyä osa 2.

Makasin sängyssä. Olin jo saanut silmäni auki mutta en halunnut poistua lämpimän peiton alta. Palelin helposti ja lämpimästä unisesta maailmasta astuminen koleaan huoneilmaan olisi tuntunut ihoa raastavalta. Katselin kun hän seisoi peilin edessä kokoamassa nutturaa päänsäpäälle. Se näytti aina yhtä vaivalloiselta, hänen hiuksensa olivat niin pitkät ja paksut. Omille blondeille peikkorastoilleni ei aamuisin tarvinut tehdä paljoa mitään. Hänen selkänsä kaartui kauniisti ja hänen vaalea ihonsa näytti silkinpehmeältä. Pian sen kuitenkin peitti paksu villapaita jonka helman hän piilotti pitkän nilkkoihin ulottuvan vihreän hameensa alle. Hän käveli luokseni ja istuutui sängylleni "Ethän myöhästy koulusta ?" hän sanoi ja taputteli minua peiton päältä. "Enhän minä Clarissa, tässä on vielä hyvin aikaa" sen sanottuani haukottelin syvään ja nousin hitaasti istumaan. Clarissa hymyili, halasi minua, antoi suukon ja nousi sängyltä. Ovelta hän huusi vielä "Hyvää koulupäivää!" sitten kuului kun ovi pamahti kiinni. Clarissan työt alkoivat ennen kouluani. Näinä päivinä olin onnellinen sillä se tarkoitti sitä että saisin olla koulun jälkeen Clarissan kanssa. Toisinaan Clarissan työt alkoivat vasta kun pääsin koulusta, tällöin emme ehtineet juurikaan näkemään toisiamme. Katsoin kelloani, aikaa oli vielä reilu tunti. Asuin lähellä koulua joten aikaa kävelyyn ei tarvinut hirveästi varata. Päätin siis sulkea silmäni hetkeksi, käänsin kylkeä ja pian lämmin ihana unimaailma otti minut taas vastaan.

 

 Juostuani kouluun aamuhuurteessa, saavuttuani tunnille 20- minuuttia myöhässyä ja käytyäni läpi pari oppituntia löysin itseni istumasta koulun kahviossa parin ystäväni kanssa. Tutustuin heihin lukion ykkösvuonna ja meistä tuli heti hyviä ystäviä mutta mitä enemmän aikaa vietin Clarissan parissa sitä vähemmän tunsin heidän minua enää ymmärtävän. Yhteys muihin ihmisiin tuntui katoavan hiljalleen vaikka vielä roikuimme toisistamme käsikädessä samalla kun suuri voima veti minua pois kauemmaksi kaikesta. Havahduin mietteistäni kun kuulin Sofian kertovan tapansa mukaan kovaan ääneen toissaöisestä ryyppyreissustaan. Naurahdin hieman osoittaakseni olevani kuulolla. Pian toinen ystäväni Jack kertoi omasta känniseikkailustaan keskustassa. Kuinka he olivat juosseet vartioita pakoon ostoskeskuksessa, hukanneet juomansa ja maanneet koskenrannassa. Jossain vaiheessa tarinaa purskahdin nauruun. Kaverini katsoivat minua hölmistyneenä. Mitä nyt naurultani pystyin yritin selittää "Tuli vain mieleen että kerran kun olimme Clarissan kanssa juomassa meille kävi aivan sammallailla" jatkoin nauramista kunnes Jack tokaisi "Henna sullle vai? Eikä, älä viitti! Eihän sulle voisi, oot niin kiltti." Hymyni hyytyi ja Sofia alkoi taas kertomaan jotain omaa juttuaan. He pitivät minua hyvänä vaikka sisältäpäin tiesin itse olevani jo pilalla.

 Koulupäivän loputtua saavuin kotiin. Riisuessani ulkovaatteita eteisessä kuulin keittiöstä ääniä. Menin katsomaan ja olin onnellinen siitä että Clarissa oli jo kotona. Hän istui ruokapöydän ääressä omissa ajatuksissaan. Juoksin hänen luokseen ja halasin häntä niin kovaa kuin pystyin. Se oli minun maailmani, minun ja Clarissan oma maailma jossa me olimme kaksin, niin minä ajattelin. "Et kai ole laihtunut?" Clarissa sanoi ja kosketteli selkääni. "En usko, olen syönyt ihan hyvin" todellisuudessa en ollut pahemmin kiinnittänyt syömisiini huomiota. "Hyvä" Clarissa sanoi, nousi seisomaan ja käveli parvekkeen ovelle "Tänään mennään kauppaan, tehdään herkullinen illallinen ja katsotaan vaikka elokuva parin siiderin voimin" hän sanoi ja pienen hiljaisuuden jälkeen jatkoi "Miten olisi tortillaat?". Katsoin häneen innostunein silmin ja vastasin myöntävästi. Istuuduin tuolille ja katsoin ikkunasta parvekkeella polttavaa Clarissaa. Hän oli aina niin huolissaan minusta vaikken sitä halunnut ja päinvastoin, minä aina halusin varmistaa Clarissalla kaiken olevan hyvin vaikka tiesin ettei hän pitänyt siitä että murehdin hänen asioitaan. Minullakin oli meinneisyydessä monenlaista mörköä joita en halunnu tuoda esille, toisinaan niiden piilottelu kävi raskaaksi ja pelkäsin että ne vielä joskus ottaisivat taas vallan minusta. Välillä mietin ajoiko puhdas rakkaus minut ja Clarissan yhteen vai oliko se meidän suojeluvaistojemme ansiota.

Tähtipölyä osa 1.

Clarissa ei ollut vielä kotona, työpäivä oli taas venynyt. Istuin pienessä keittiössämme juomassa kahvia jotta pysyisin hereillä siihen asti kun hän saapuisi. En juonut kahvia ennen kuin tutustuin Clarissaan, se oli yksi niistä huonoista tavoista joita häneltä olin oppinut. Syksy oli jo pitkällä, vaikka jaloissa oli villasukat minulla oli silti kylmä. Kahvikuppi lämmitti mukavasti käsiäni läpi kämmeeneen asti vedettyjen hihojeni. Pian kuulin kun ulko-ovi kolahti. Avain työntyi lukkoon ja väänsi oven auki. Juoksin eteiseen, ovella seisoi Clarissa. "Anteeksi Henna että meni taas näin myöhään, myöhästyin töistä joten piti jäädä vähän ylitöihin." Clarissan ääni oli pehmeä, naisellinen ja ystävällinen niin kuin aina. Olin ainut joka sai kuulla hänet sellaisena, Clarissa oli nimittäin hyvin ujo, vieraille hän oli vähäsanainen ja koppavan kuuloinen. "Keittiössä on kahvia valmiina" minä sanoin seisoessani eteisen toisella puolella katsoen Clarissaa. Clarissa käveli luokseni ja halasi minua. Hänen halinsa oli tiukka, vastakkain oli hyvä olla. Toisinaan toivoin että Clarissa ei ikinä päästäisi minusta irti. "Kohta voisin ottaa mutta käyn eka tupakalla, tuletko mukaan?" Clarissa vastasi ja päästi irti. Seurasin häntä parvekkelle. Hän avasi oven josta kylmä tuuli pyrki kovasti sisälle. Pistin tohvelit jalkaan ja astuin parvekkeelle. Ulkona oli pimeää, vain valo keittiöstäni läpi ikkunan valaisi meitä ja muutama katulamppu kerrostalomme pihalla. Clarissa ojensi minulle melkein täyden tupakka-askinsa. "Ei kiitos, poltin juuri yhden" vastasin Clarissalle vaikka se oli vale. Hän katsoi minua, hymyili ja laski askin parvekkeen pöydälle jolla hän istui. Kyllä minä poltin, se oli taas yksi inhottava tapa mikä oli Clarissan mukana tullut. Poltin tosin paljon vähemmän mitä Clarissa luuli minun polttavan, itseasiassa pyrin lopettamaan mutta se tuntui välillä hankalalta. Tuskin se Clarissaa haittaisi vaikka lopettaisin mutta halusin olla hänen kanssaan niin paljon kuin pystyin, yhteinen hetki aamutupakan parissa tuntui hyvältä. Katsoin kuinka Clarissan punainen pallmall hehkui pimeässä kuin pieni punainen tähti. Se nousi Clarissan huulille, hän imaisi, veti henkeä, laski tupakkansa ja henkäisi savun ulos. Tupakointi oli huono tapa, monien mielestä jopa ällöttävä mutta en voinut kieltää sitä että tupakka suussa Clarissa näytti viileältä, hän näytti omalta kauniilta itseltään.

 "Ai niin saan lisää rahaa huomenna, pystyn maksamaan siitä oman osuuteni vuokrasta" Clarissa tokasi. "Kiitos" minä sanoin. Asuimme minun yksiössäni. Vanhempani maksoivat vuokrani. Clarissa karkasi kotoa vähän sen jälkeen kun aloimme seurustelemaan. Hänen britti-isänsä ei voinut ymmärtää Clarissan seksuaalistasuuntautumista taikka sitä että hän jätti koulun kesken. Hänen äidillä ei taas ollut paljoa sanottavaa, hän pyrki olemaan puolueeton mutta ei silti aina ihan ymmärtänyt Clarissaa. Pian luokseni muutettuaan Clarissa aloitti työnsä siivoojana. Työ oli rankkaa ja Clarissa etsi muita töitä mutta paljoa ei ollut tarjolla. Minä itse taas kävin vielä lukion kolmatta vuotta. Kun Clarissan tupakka viimein lähestyi loppuaan hän tiputti sen tuhkakuppiin joka melkein pursui yli tupakantumpeista. Palasimme takaisin sisälle lämpimään. Clarissa otti kupin kahvia ja käveli sitten minun perässäni makuuhuoneeseen. Sänkyni oli tarkoitettu vain yhdelle hengelle mutta se oli tarpeeksi iso että siinä mahtui nukkumaan kaksi. Menimme sängylleni ja kaivauduimme peittojen alle. Clarissa istui kahvikuppi kädessään ja minä makasin sängyllä, pää hänen polvillaan. Hän silitteli karheita vaaleita hiuksiani. Tunsin hänen pehemeiden sormenpäittensä eksyvän välillä iholleni, se tuntui kivalta. Clarissa hörppäsi jo jäähtyneestä kahvistaan. Hän katsoi minuun, tiesin sen vaikka itse tuijotin hänen paidanhelmaansa. "Rakastan sinua Henna" hän sanoi. Käänsin katseeni kohti hänen suloisia kasvojaan, hymyilin ja nostin kättäni ottaakseni kiinni hänen pitkistä paksuista ruskeista hiuksistaan liuttaakseni niitä sormieni läpi. "Niin minäkin sinua" vastasin. Clarissan syvissä tummissa silmissä näkyi kiiltoa kun hänen suunpielensä nousivat ylöspäin. Clarissa laittoi kahvikuppinsa syrjään ja riisui paitansa. Hän asettui makaamaan viereeni samalla kuin minä riisuin omaa paitaani. Olimme molemmat hyvin väsyneitä mutta sammutettuani valot teimme sen silti. Nautin kovasti alkuyöstä.

Alku

Tervetuloa aamukahville! Tämä blogi on omistettu mietteiden, muistojen ja tunteiden purkamiseen fiktiivisten tarinoiden ja kuvien muodossa. Olen koko elämäni harrastanut kuvataidetta ja koen sen omaksi jutukseni, sitä varten tämä blogi ei kuitenkaan ole, vaan kirjoittamista. Olen lievästi lukihäiriöinen eikä äidinkieli aina ole ihan hallussa silti aion ottaa tämän haasteen vastaan. Kirjoitusvirheiltä ja tönköiltä sanajärjetyksiltä tullaan siis tuskin välttymään mutta se ei olekaan se pääpointti vaan se että tunteet ja tarina välittyy. Eiköhän siis aloiteta!

P.S En juo kahvia.