On niin pimeää

Kun kääntää kylkeä sängyllä, niin väsyneenä että luulee ettei kukaan voisi olla koskaan yhtä väsynyt, putkahtaa päähän muutamia pieniä ajatuksia mielen synkimmästä kolkasta. Pieniä ja turhia ajatuksia jotka kuitenkin sekunti sekuntilta pimeydessä kasvavat sietämättömän suuriksi. Uni ei vain tule, pelkään näkeväni painajaisia. Kaikki on hyvin mutta tuntuu niin pahalta.

Herään mutta silmäni eivät halua pysyä auki. Katson kelloa ja lisään torkkua uudelleen ja uudelleen kunnes tullaan siihen pisteeseen jossa on pakko nousta ylös vaikka harkitsenkin ensimmäisen tunnin pois jättämistä. On niin hankala poistua peiton lämmöstä, jättää unet kesken ja lähteä kävelemääm ulos hämärään. Kestää monta tuntia kunnes oikeasti olen hereillä, samassa maailmass muiden kanssa ja ei aikaakaan kun väsymys palaa. Voisin nukkua vain koko päivän, ehkäpä koko viikon?

Olen tällä hetkellä painavempi kuin ikinä olen ollut. Se on totta mutta en saa ajatella niin. Miksi en voisi näyttää siltä miltä haluan? Tuolla on liika, tuolla liiaan vähän, tuolla taas aivan liikaa, hyi. Mikä minua estää? Kun ihailen kuvan kaunista tyttöä ihanine tikkujalkoineen, mietin kuinka en ole ikinä näyttänyt siltä, en vaikka olisin ollut kuinka kevyt, minkä ikäisenä tahansa. Samaan aikaan katson toista kuvaa jossa on kaunis nainen. Hän ei ole luuranko, hänellä on kauniita muotoja ja kurveja. Hän on sellainen joka unelmissani olisi täydellisen näköinen tyttöystävä. Miksi vaadin itseltäni jotain aivan muuta?

Arki kuluu. Päivät vierivät. Kaikki tuntuu samalta. Se kaikki jännitys, uudet ihmiset, tulevan odotus, vilkkaat päivät, se kaikki mitä vuosi sitten tapahtui, missä se sellainen on nyt? Koulukirjat pysyvät koulupäivän jälkeen repussa niin kuin on aina pysyneet, teen ruokaa, istuudun sängylle peiton päälle syömään, avaan telkkarin. Tiskit jäävät lattialle, niin kuin muut roskat, laukut, vaatteet, kynät, vihot, kirjat ja tyynyt. Valvon liian myöhään vaikka väsyttää, haluan nähdä kaikki ohjelmat telkkarista mitkä haluan nähdä. Aikaisin ei vain voi mennä nukkumaan. Sama päivä alkaa huomenna uudelleen. 

Missä on jännitys? Missä on kaikki energia? Motivaatio? Läheisyys?

Tässä minä kuitenkin elän, olen onnellinen. Tervetuloa kaamokseen!