Kohti tähtiä osa 6.

Seuraavien päivien ajan näin Clarissaa jokapäivä. Pikku hiljaa opin tuntemaan häntä paremmin. Aloin löytämään meistä paljon yhteneväisyyksiä ja kokoajan tykästyin häneen enemmän ja enemmän. Hän ei avautunut minulle vielä paljoa mutta se ei haitannut. Etenimme varmasti. Sain selville että hän oli 18, minua vuoden vanhempi. Sain myös selville sen että pidimme molemmat samanlaisesta musiikista, vanhasta rockista ja hempeästä kitaran rämpytyksestä. Olimme molemmat kasvissyöjiä, Clarissa vegaani, minä lacto ovo. Katsoimme paljon elokuvia 70-80-luvulta. Lauloimme läpi elokuvien romanttiset hitit. Kävimme pitkillä kävelyillä lähelläni sijaitsevalla hautummaalla. Suurimman osan ajasta vietimme luonani ja ennen kuin ehdin edes huomata oli aamuteeni vaihtunut aamukahviin, eikä Clarissa istunut enää yksin tupakalla parvekeellani vaan taskussani häämötti oma Pall Mallin siniseni. Satoi tai paistoi saimme aikamme aina jollain tapaa kulumaan. Vietimme aikaa niin paljon keskenämme että emme enää arastelleet. En enää stressannut tai hävennyt itseäni. Pystyimme ilmaisemaan helposti olotilojamme ja mielitekojamme, mutta sitä tunnetta joka sydämmessäni poltteli en uskaltanut kakistaa ulos. Pelkäsin torjutuksi tulemista, pelkäsin että kiirehdin, annoin niiden kauniiden keskikesän päivien lentää perhosen siivillä.
 Kerran Clarissan vanhemmat lähtivät viikoksi Iso-Britanniaan ja jättivät Clarissan siksi aikaa yksin kotiin. Silloin Clarissa ehdotti jos tulisin tavastamme poiketen hänen luokseen. Clarissa neuvoi miten pääsisin hänen luokseen ja kertoi tulevansa myös itse vastaan. Hyppäsin siis seuraavaan kymppi bussiin mikä läheiselle bussipysäkilleni tuli ja matkasin sillä alle 15 minuuttia Clarissan luokse. Maisemat vaihtuivat kun matkustin läpi keskustan toiselle puolelle kotikaupunkiani. Clarissa oli pysäkillä jo minua vastassa ja heilautti minulle niin että bussi osasi pysähtyä oikealla pysäkillä. Ulkona oli kesäisen lämmin ilma mutta kun astuin ulos bussista tunsin iholleni tippuvan pieniä pisaroita. "Moikka, mennään sisälle, täällä alkaa tihkuttamaan" Clarissa moikkasi minua ja viittoi mihin suuntaan lähdimme. Clarissa asui ihan bussipysäkin vieressä modernissa mutta pienessä omakotitalossa. Katselin pihaa jolle astelimme. Se oli pieni mutta täynnä omenapuita ja muita istutuksia. Clarissan avatessa oven pystyin haistamaan talon ominaistuoksun. Se ei tuoksunut Clarissalta, pikemminkin pyykinpesuaineelle, vaiko tiskiaineelle, en oikein osannut sanoa. Riisuin tennarini ja jätin ne eteiseen. Tunsin viileän kaakelilattian jalkojeni alla. Vilkuilin uteliaasti ympärilleni. Suoraan edessämme nousi rappuset yläkertaan. Oikealla puolella oli taas keittiö ja rappusien vieressä käytävä joka johti todennäköisesti johonkin olohuoneen tapaiseen. Vasemmalla puolellani näin vessan jonka raollaan olevasta ovesta pystyin erottamaan sen perältä saunan. "Mennäänkö mun huoneeseen? Ei täällä oikein oo mitään nähtävää." Clarisa kysyi astellessaan jo rappusia ylös. Nyökkäsin ja lähdin kapuamaan metallisia rappusia Clarissan perässä ylös. Yläkerta näytti olevan yhtä ainutta käytävää jonka varrella oli kuitenkin neljä ovea. Clarissa asteli niistä heti ensimmäiseen kaartuen vasemmalle. Kävelin hitaasti huoneeseen. Huone oli pieni mutta kotoisa. Toisin kuin muualla asunnossa huoneessa tuoksui Clarissalta. Ihan kuin huone oltaisiin otettu jostain toisesta talosta ja kiinnitetty tähän. Vaikka muut huoneet vaikuttivat erittäin järjestelmällisiltä oli Clarissan huoneessa kotoista sotkua: kahvikuppeja ja vinoja kirjapinoja pienellä työpöydällä ja sinitarralla liimattuja kuvia ja julisteita seinällä. "Sori, en ehtinyt siivoomaan." Clarissa pahoitteli kerätessään kasaa vaatteitaan lattialta. "Ei yhtään haittaa." vastasin ja hengitin huoneen Clarissan tuoksuista mutta kesäisen raikasta ilmaa. Tutkiskelin huoneen yksityiskohtia silmilläni ja oikean puoleisella seinällä näin asetelman valokuvia. Niitä oli muutama, joissakin oli iso porukka kavereita tekemässä erilaisia aktiviteetteja, toisissa taas oli pelkästään Clarissa sekä yksi hänen kaverinsa. Päättelin kuvien olevan jonkinlainen kollaasi kaikista hänen kavereistaan. Naurahdin ja sanoin vahingossa ääneen sen mitä ajattelin "Miksen minä ole tällä seinällä?" Clarissa kääntyi katsomaan minua apein kasvoin, mitä hämmästyin kovasti. "Anteeksi!" Clarissa sanoi ja laski kasan vaatteitaan tyhjälle tuolille. "Siinä on kuvia minulle rakkaimmista ihmisistä. Haluaisin lisätä sinutkin sinne mutta minulla ei ole kuvaa sinusta." Hämmennyin. Clarissa vaikutti oikeasti olevansa pahoillaan mikä sai oloni jokseenkin epämukavaksi, sillä minähän vain vitaisilin. En muutenkaan olettanut että olisin kuulunut hänen rakkaimpien ihmisien seinälleen. "H-hei ei se mitään! Kyllä mä ymmärrän." Yritin rauhoitella Clarissaa jota en koskaan aikaisemmin ollut nähnyt niin pahoillaan. Clarissan ilme kirkastui ja hän huudahti "Kuule! Me voidaan korjata tää!" Clarissa nappasi minua kiinni ohuesta ranteestani ja kiskoi minut vierelleen isolle sängylleen makaamaan. Naurahdin epävarmasti ja mietin mitä Clarissa yritti. Katsoin kun hän otti kännykkänsä sängyn reunaltaan. Sitten hän nappasi minut kainaloonsa, nosti kännykkänsä yläpuolellemme ja asetti etukameran päälle. "Me voidaan ikuistaa tää hetki seinälleni, hymyä!" Sen enempää odottelematta Clarissa nappasi meistä kuvan. Kuva ei ollut yhtä valmisteltu kuin muut hänen seinällään olevat kuvat. Meidän kuva oli parempi. Kuvassa Clarissa makasi ylempänä katsoen suoraan kameraan, minä taas vähän alempana. Clarissan sileä käsi oli kietoutunut ympärilleni ja minä näytin hämmentyneeltä, mitä olinkin mutta nauroin iloista naurua. Kuva oli täydellinen kuvastamaan sitä hetkeä. Sellaisena halusin Clarissan näkevän meidät. Me olimme erityisiä, muuta kuin kiiltokuvahymyjä. Myhäilin hetken tyytyväisenä ja sitten me hiljenimme.
 Makasimme vieretysten peiton päällä ja katselimme ylös kattoon. Kuulin aukinaisesta ikkunasta kuinka sadepisarat lasekutuvuivat maahan ja omenapuun oksille. Viileä tuuli puhalsi paljaalle iholleni ja liikutteli hiuksiani. Minulla ei kuitenkaan ollut kylmä. Clarissa ja hänen sänkynsä olivat lämpimiä. "Kuule Clarissa. Mikset lähtenyt vanhempiesi mukaan Iso-Britanniaan? Iso-Britannia on kuitenkin joka tytön unelma." Kysyin Clarissalta kääntämättä kuitenkaan katsettani häneen. "Vanhempani menivät vain sukulaisia tapaamaan, minua ei huvittanut lähteä kun sain kerrankin aikaa olla ilman vanhempiani, enkä edes pidä isän suvusta." "Sukua katsomaan? Sinulla on siis brittiläisi sukulaisia?" Hämmästyin. En ollut koskaan aikasemmin tunetnut ketään jolla olisi sukua Britanniassa. "Enkö ole kertonut? Isäni on britti. Äitini tapasi hänet nuorena, ensimmäisellä matkallaan Lontooseen." "Vau, kuulostaa hienolta!" intoilin. Silloin Clarissa käänsi katseensa minuun. Hän katsoi syvälle silmiini ja hymähti alakuloisen näköisenä. "Pidätkö sinä Iso-Britanniasta?" Clarissa kysyi minulta. "J-joo." vastasin hieman epäröiden miettien olisiko minun pitänyt kenties vastata jollain muulla tavalla. "Selvä sitten. Lähdetään joskus Lontooseen. Vain me kaksi. Mitäs sanot?" Clarissa suorastaan päätti. Vastasin iloisesti "Joo!" Loppupäivän vieitmme makaillen Clarissan sängyllä, pulisten ja syöden dippivihanneksia jotka Clarissa oli jo valmiiksi meille valmistanut. En edelleenkään tiennyt mikä Clarissan mieltä kaihersi vaikka toisinaan pystyin aistimaan tuskan hänen sisällään. Sen kuitenkin tiesin että edistyimme. Matkustimme hurjaa vauhtia sitä päämäärää kohti mistä unelmoin.