Kohti tähtiä osa 5.

Olin tietenkin koskipuistossa reilusti ennen Clarissaa. Innostuksissani olin lähtenyt asunnoltani pahemmin mitään ajattelmatta. Matkalla vaihdoin Clarissan kanssa pari tekstiviestiä. Toisessa kerroin että olin valmis lähtemään heti, Clarissa taas vastasi että hän asuu bussipysäkin vieressä ja että pääsisi nopeasti seuraavalla bussilla keskustaan. Sovimme että kohtaisimme kosken varrella sijaitsevalla penkillä jonka vieressä kasvoi iso lehtipuu. Istuin puisella penkillä jännityksestä täristen. Rämpläsin kännykkääni jatkuvasti odottaen viestiä. Nostin pääni kuitenkin vähän väliä vilkuillakseni ympärilleni. En tiennyt yhtään mistä suunnasta Clarissa tulisi ja aikoiko hän laittaa viestiä kun on lähempänä. Potkin jalkojeni alla avautuvaa soraista maata ja piirtelin siihen viivoja. Minulla oli aivan surkea stressinsietokyky. Aina kun jännitys tai stressi iski en pystynyt olemaan paikoillani minuuttiakaan. Aina täytyi tehdä jotain, naputella jotain, kääntyillä, kävellä ympyrää. Jos tilanne sattui olemaan sellainen että joku oli seurassani tyydyin käsieni rämpläämiseen ja hermostuneesti ympärilleni tujoittelemiseen. Katsoin intensiivisesti kännykkäni näyttöäni, taustakuvaani jona komeili kuva auringonlaskusta. Olin ottanut sen kuvan koulujenloppuna jolloin olin kavereideni kanssa metsän keskellä sijaitsevalla rannalla. Makasin ruohikolla ja otin vahingossa kuvan kun oli tarkoitus asettaa vain näppäinlukko päälle. Kuvasta tuli kuitenkin vahingossa kaunis. Taivas värjäytyi violetista oranssiin ja keskellä kaverini musta silhuettikäsi kurotteli kohti pilviä. Ajatuksenvirtani pysähtyi kun aloin kuulemaan lähestyviä askeleita vasemmalta puoleltani. Nostin hitaasi pääni ja käännyin katsomaan. "Moro." sanoi Clarissa joka oli lähempänä kuin olin osannut odottaa. Menin jälleen hetkeksi aivan lukkoon. "H-hei" takertelin. Clarissa käveli edestäni ja istuutui penkille viereeni. Hetki kului kiusallisessa hiljaisuudessa. Kuuntelimme kuinka koski pauhasi ja katselimme miehen kulkevan koiransa kanssa edestämme. En yhtään tiennyt mitä sanoa tai mistä aloittaa. En voinut vain kertoa kuinka paljon häntä ihailin, enkä halunnut tuputtaa itseäni hänelle kertomalla heti kaikkea itsestäni. "Kiva kun pyysit ulos. Kotona on niin tukehduttava ilmapiiri." Clarissa rikkoi hiljaisuuden. "Joo..." Minä vastasin ja jatkoin kömpelösti "Asutsä yksin?" "En kun äitini ja isäni kanssa omakotitalossa." Clarissa vastasi, kaivoi taskustaan savukkeen ja sytytti sen. Tujotin täristen maahan ja mutisin "Minä asun yksin." Clarissa käänsi katseensa minuun ja puhalsi vahingossa kaikki savut päälleni. "Hei sehän kiva, voin joskus tulla käymään sun luona." Hämmennyin Clarissan sanoista. Hän siis piti minua siedettävänä kerran kun oli valmis näkemään minua vielä jatkossakin. "Tule!" huudahdin ehkä hieman liian kovaa. Clarissa näytti pelästyvän normaalista hiljaisesta puheäänstäni poikkeavaa huudahdusta. Sitten hän alkoi nauramaan ja sanoi "Niin tulenkin." Hänen naurunsa oli mukava, se sai minutkin tuntemaan oloni rennoksi ja iloiseksi. Clarissa nousi ylös ja ehdotti "Kuule haluutsä jotain? Tossa vieressä on jätskikiska, mä voin tarjoo" "Ei sun tarvi..." Vaikeroin nolosti. Tunsin aina oloni epämukavaksi kun joku tuhlasi rahojaan minuun, mielestäni en ollut sen arvoinen. "Äläs ny, kyl mulla on tarpeeks rahaa. Tuu kattoo mitä sä haluut." Clarissa kääntyi ja lähti kävelemään kohti ylämäen päällä olevaa kävelytietä jossa kioski sijaitsi. Juoksin hänen peräänsä ja jäin roikkumaan arasti hänen taaksensa. Kioskin eteen päästyämme Clarissa kysyi minulta "Mitä sä otat?" Tutkailin kioskin seinässä olevaa listaa ja sanoin "Mango-melooni" vaikka en edelleenkää pitänyt ajatuksesta että Clarissa ostaisi minulle jäätelön, irtojäätelöiden hintakin kun oli taas noussut viime kesästä pilviin saakka. "Selvä. Yksi pallo mango-meloonia ja toinen jäätelö yhdellä pallolla lakritsaa." Clarissa huikkasi jäätelökioskin nuorelle myyjälle joka oletettavasti oli kioskilla kesätöissä. Myyjä väänteli pallot jäätelökauhallaan, samalla kun Clarissa tonki kukkaroaan. Myyjä ojensi jäätelöt meille vohveleissa ja Clarissa taas ojensi rahansa myyjälle. Kävelimme takaisin alamäkeä pitkin puistoon ja päätimme jäädä viileään varjoon nurmikolle puun alle. Ilma oli niin kuumaa että jäätelöni alkoi heti sulamaan. Keltaiset sulat vanat valuivat kämmenselälleni ja sormieni väliin. Kun vaihdoin jäätelön vasempaan käteeni pyyhkiäkseni oikeaa nolosti nurmikkoon tahmaantui myös toinen käteni jäätelön kosteasta vohvelista. Häpeäkseni huomasin Clarissan tuijottavan minua aurinkolasiensa takaa. Hän kaivoi kangaskassiaan ja ojensi minulle servetin lempeästi hymyillen. Tunsin oloni vähän kiusalliseksi mutta samalla tyytyväiseksi. Pyyhkäisin käteni että suuni servettiin ja heitin sen laukkuni pohjalle. En tykännyt heittää roskia luontoon ja laiskasti koin että roskis olisi ollut liian kaukana, että olisin jaksanut nousta ja kävellä sen luokse. "Tykkäätkö kesästä?" Kysyin Clarissalta yrittäen rakentaa keskustelua. "Kesä... Onhan se ihan kiva vuodenaika mutta silloin joudun olemaan aivan liikaa kotona. Muina vuodenaikoina voi sentään viettää puolet päivästä koululla." Katsoin Clarissaa huolestuneesti. Clarissa selvästi huomasi huolestuneen ilmeen kasvoillani ja jatkoi lausettaan nauraen "...eikä kesällä voi käyttää villapaitoja." Hymyilin heiveröisesti ja käänsin katseeni kohti edessä etenevää koskea ja sillä hetkellä ymmärsin että minä en todellakaan tuntenut Clarissaa. Minulla ei ollut hajuakaan millaiset aavet häntä jahtasivat taikka mistä asioista hän piti. En itseasiassa tiennyt edes hänen tarkkaa ikäänsä taikka sukunimeään. Minua hävetti se kuinka obsessoituneesti häntä olin ajatellut tuntematta häntä ollenkaan. "Entä sä Henna? Tykkääksä kesästä?" Clarissa kysyi minulta kohteliaasti. Käänsin katseeni takaisin häneen posket yhä häpeästä punottaen. "Onhan kesä ihan kiva vuodenaika mutta koen kesäisin oloni vähän yksinäiseki." Pystyin erottamaan Clarissan tummien pyöreiden aurinkolasien takaa säälivän katseen. "...mutta kesä on ainut vuoden aika jolloin en palele." Hymyilin. Clarissa naurahti ja vastasi "Tyttö kuule hei, niin paljon kuin sä tarvitset seuraa niin mulla on aikaa." Sydämmessäni tykähti ja silmäni kiiluivat onnellisina. Onni mykisti minut. Katsoin Clarissaa ja nyökkäsin syvään huulillani levein hymy mitä olin koskaan eläessäni hymyillyt. Clarissa nosti kätensä, silitti sillä hiuksiani ja laski sen takaisin ruohikolle. Olin varma että nyt meistä tulisi ystäviä.