Kohti tähtiä osa 4.

Olin kuin noiduttu. En pystynyt ajattelemaan muuta kuin Clarissaa. Nyt minulla oli hänen numeronsa mutta en tiennyt mitä tehdä sillä. Bileiden jälkeisenä päivänä lähetin Clarissalle yhden tekstiviestin joka meni kutakuinkin näin "Hei! Tässä Henna, se tyttö jolle annoit eilen numerosi. Ajattelin antaa näin oman numeroni sinulle jos vaikka haluat soitella." Clarissa ei kuitenkaan vastannut, mikä sai minut tuntemaan itseni todella tyhmäksi. Aloin miettimään jos minussa oli jotain vikaa ja mitä se olisi voinut olla. Olinko liian ruma tai lihava? Tylsä kenties? Todennäköisimmin olin vain liian tunkeileva ja Clarissa oli säikähtänyt sitä. Hädintuskin puhuimme bileissä ja silti vaadin hänen numeroaan. Ei ihme jos hän olin säikähtänyt, olisin varmaan minäkin. Tunsin oloni tyhjäksi ja yhden kesäisen viikon lojuin vain kotonani pää pilvissä. En poistunut asunnostani kuin vain pari kertaa kauppaan ja muutaman kerran kävelylle lähellä sijaitsevalle hautuumaalle. Suurinosa ajastani kului kuitenkin tuijottaen tv-sarjoja. Tuotantokausi meni helposi parissa päivässä. Kukaan kavereistani ei pyytänyt minua sinä viikona mihinkään. Sofia oli kai mökillä ja Jack oli liian kiireinen muiden kavereittensa kanssa. En tuntenut Jackin kavereita vaikka suurinosa heistä kävi samaa koulua kanssamme. Pidin heitä vähän pelottavina enkä halunnut olla tunkeileva. Lojuin sängylläni ja katselin huoneeni valkoista kattoa. Se oli varmasti kesän kuumin viikko. Vaikka pidin kaikki asunnon ikkunat apposellaan oli minulla silti kuuma. Hiki valui pisaroina pitkin luonnostaan kalpeaa ihoani. Toisinaan hain pakastimesta jäänpaloja joita puristin käsissäni niin pitkään kunnes ne sulivat. Aluksi kylmyys tuntui polttelevalta mutta kun jää suli oli hetkenaikaa mukavan viileä olo. Puristin käteni vastan poskiani, se tuntui mukavalta. Kun viikko oli kulunut saapui kännykkääni viimein yksi uusi viesti. Kun katsoin puhelintani yöpöydälläni hohti sen näytöltä Clarissan nimi mikä sai minut säikähtämään. Avasin viestin hitaasti osaamatta yhtään odottaa mitä siinä lukisi. Luin viestin ääneen "Kiva, kiitos numerostasi. Anteeksi että vastaus tuli näin myöhään. Hukkasin puhelimeni ja löysin sen vasta." Viestin loppuun oltiin lisätty pieni keltainen hymynaama. Luin viestin yhä uudelleen ja uudelleen vakuutaakseni itseni siitä että siinä todella luki niin kuin luki. Huokaisin helpottuneesti ja päätin kerätä rohkeuteni vastatakseni viestiin samointein. "Ei se mitään, sellaista sattuu. Mietin että jos sulla ei oo huomenna mitään tekemistä niin jos haluat voisit tulla mun kanssa koskipuistoon." Varmistin etten vaikuttani viestissäni liian isolta idiootilta ja päätin sitten lähettää sen enne kuin alkaisin katua, tulisin toisiin aatoksiin ja lopulta pilaisin itse mahdollisuuteni lähestyä Clarissaa. Painoin nappia ja viesti lähti liikkeelle. Tällä kertaa minun ei tarvinut odottaa vastausta kuin viisi minuuttia mutta silti se tuntui ikuisuudelta. Hypin suorastaan pitkin huoneeni seiniä ja purin huultani. Kun viestiääni jälkeen kilahti puhelimestani avasin viestin niin nopeasti kuin pystyin. "Käyhän se, vaikka jo tänään. Minulla ei ole mitään tekemistä." Aurinkolasihymiö. Ennen kuin ehdimme edes sopimaan mitään sen tarkemmin tapaamisestamme nappasin hupparini naulakosta, heitin kengät jalkaani ja lähdin laukku olalla ja kännykkä kädessä juoksemaan kohti koskipuistoa. Olin täynnä elämää.