Loppuillan minua suorastaan ärsytti. Tuntui siltä että Siiri oli pilannut minun tilaisuuteni tutustua brunetteen vaikken olisi saanut ajatella sillä tavalla, ei Siiri mitään pahaa ollut tarkoittanut. Istuin sohvalla ja litkin hiljaa muovimuista boolia. Katsoin telkkarissa pyörivää huonoa leffaa joka oltiin jätetty taustalle pyörimään. Ihmiset keskustelivat keskenään mutta en pystynyt sanomaan sanaakaan. He keskustelivat asioista joista en ymmärtänyt mitään, ihmis-suhteista joihin en ollut osallinen millään tapaa. Minusta tuntui että koko ilta oli jo pilalla ja olisin ollut valmis lähtemään. Olin kuitenkin niin kohtelias että en kehdannut vain lähteä pois paikalta. Istuin paikallani ja mitä enemmän alkoholia join sitä enemmän minua ärsytti. Siiri istui vieressäni ja yritti kai jotenkin saada minua mukaan. Toisinaan hän kietoi kätensä vyötärölleni ja nojasi minuun. Olin niin ajatuksissani että rehellisesti en edes huomannut sitä. Pelastukseni koitti puoli kymmenen aikoihin. Silloin brunette tyttö nousi sohvalta ja sanoi "Hei mä taidan alkaa tästä lähtee, isä oottaa jo mua kotiin." Nousin salamana ylös. En ollut sanonut mitään varmaan pariin tuntiin joten ääneni oli käheä "Sori, mäkin taidan mennä!" Kähisin. Siiri katsoi minua apeana ja kysyi "Nyt jo?" Nyökyttelin ja yritin kuulostaa niin empaattiselta itseäni kohtaan kuin pystyin. "Joo harmi. Lupasin yhdelle kaverille että veisin sille vielä tänään yhden jutun jonka lainasin." Se oli tietenkin valhe ja todella huono sellainen. Siiri kuitenkin söi valheeni ja saatteli minut ja bruneten eteiseen. "Noh, oli kiva kumminkin että kävit." Siiri sanoi vähän pahoillaan ja halasi minua. "Nähdään taas pian, okei?" Vastasin myötävästi vaikka en ollut vieläkään muodostanut päässäni kuvaa siitä mitä Siiristä tuli ajatella. Hän vaikutti vähän turhan innokkaalta. Siiri avasi meille oven, sanoi sitten heipat ja sulki oven kun olimme päässeet käytävään. Minä ja brunette olimme käytävässä kaksin. Astelimme rappusia alas yksi kerrallaan. Brunette edellä, minä ehkä yhden jäljessä. Askeleet kaikuivat tyhjässä rappukäytävässä ja siellä haisi siltä kuin vanhoissa kerrostaloissa yleensä haiseekin. Kun pääsimme ulos rakennuksesta kääntyi brunette juuri päinvastaiseen suuntaan johon minun piti lähteä. "Odota!" Huusin hänelle. Tyttö kääntyi takaisinpäin ja minua hävetti. "Niin, mä vaan mietin että jos voisin saada sun numeron?" Mitään parempaa kysyttävää en keksinyt ja tiesin että brunettekin piti sitä vähän hölmönä. Hän katsoi minua ilmeellä joka selvästi kysyi "Ootko tosissasi?" mutta sitä tyttö ei kuitenkaan sanonut vaan sen sijaan kylmän rauhalliesti hän vastasi "Mikäs siinä." Hän nappasi Nokian kännykän kädestäni ja tallensi numeronsa osoitekirjaani. Olin onnellinen. Nyt minulla oli yhdistävä tekijä, keino saada tyttö kiinni milloin vain, eri asia oli tietenkin se riittikö minulla rohkeutta siihen. "Moro, nähdään joskus." Brunette sanoi minulle, heilautti kättään ja lähti kävelemään poispäin. Minä jäin paikalleni seisomaan ja katsoin hänen kaikkonevaa selkää. Nostin hitaasti kädessäni olevan kännykän ja katsoin sen näyttöä. "Clarissa." Bruneten nimi oli Clarissa, se oli täydellinen nimi.
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
Kohti tähtiä osa 3.
Loppuillan minua suorastaan ärsytti. Tuntui siltä että Siiri oli pilannut minun tilaisuuteni tutustua brunetteen vaikken olisi saanut ajatella sillä tavalla, ei Siiri mitään pahaa ollut tarkoittanut. Istuin sohvalla ja litkin hiljaa muovimuista boolia. Katsoin telkkarissa pyörivää huonoa leffaa joka oltiin jätetty taustalle pyörimään. Ihmiset keskustelivat keskenään mutta en pystynyt sanomaan sanaakaan. He keskustelivat asioista joista en ymmärtänyt mitään, ihmis-suhteista joihin en ollut osallinen millään tapaa. Minusta tuntui että koko ilta oli jo pilalla ja olisin ollut valmis lähtemään. Olin kuitenkin niin kohtelias että en kehdannut vain lähteä pois paikalta. Istuin paikallani ja mitä enemmän alkoholia join sitä enemmän minua ärsytti. Siiri istui vieressäni ja yritti kai jotenkin saada minua mukaan. Toisinaan hän kietoi kätensä vyötärölleni ja nojasi minuun. Olin niin ajatuksissani että rehellisesti en edes huomannut sitä. Pelastukseni koitti puoli kymmenen aikoihin. Silloin brunette tyttö nousi sohvalta ja sanoi "Hei mä taidan alkaa tästä lähtee, isä oottaa jo mua kotiin." Nousin salamana ylös. En ollut sanonut mitään varmaan pariin tuntiin joten ääneni oli käheä "Sori, mäkin taidan mennä!" Kähisin. Siiri katsoi minua apeana ja kysyi "Nyt jo?" Nyökyttelin ja yritin kuulostaa niin empaattiselta itseäni kohtaan kuin pystyin. "Joo harmi. Lupasin yhdelle kaverille että veisin sille vielä tänään yhden jutun jonka lainasin." Se oli tietenkin valhe ja todella huono sellainen. Siiri kuitenkin söi valheeni ja saatteli minut ja bruneten eteiseen. "Noh, oli kiva kumminkin että kävit." Siiri sanoi vähän pahoillaan ja halasi minua. "Nähdään taas pian, okei?" Vastasin myötävästi vaikka en ollut vieläkään muodostanut päässäni kuvaa siitä mitä Siiristä tuli ajatella. Hän vaikutti vähän turhan innokkaalta. Siiri avasi meille oven, sanoi sitten heipat ja sulki oven kun olimme päässeet käytävään. Minä ja brunette olimme käytävässä kaksin. Astelimme rappusia alas yksi kerrallaan. Brunette edellä, minä ehkä yhden jäljessä. Askeleet kaikuivat tyhjässä rappukäytävässä ja siellä haisi siltä kuin vanhoissa kerrostaloissa yleensä haiseekin. Kun pääsimme ulos rakennuksesta kääntyi brunette juuri päinvastaiseen suuntaan johon minun piti lähteä. "Odota!" Huusin hänelle. Tyttö kääntyi takaisinpäin ja minua hävetti. "Niin, mä vaan mietin että jos voisin saada sun numeron?" Mitään parempaa kysyttävää en keksinyt ja tiesin että brunettekin piti sitä vähän hölmönä. Hän katsoi minua ilmeellä joka selvästi kysyi "Ootko tosissasi?" mutta sitä tyttö ei kuitenkaan sanonut vaan sen sijaan kylmän rauhalliesti hän vastasi "Mikäs siinä." Hän nappasi Nokian kännykän kädestäni ja tallensi numeronsa osoitekirjaani. Olin onnellinen. Nyt minulla oli yhdistävä tekijä, keino saada tyttö kiinni milloin vain, eri asia oli tietenkin se riittikö minulla rohkeutta siihen. "Moro, nähdään joskus." Brunette sanoi minulle, heilautti kättään ja lähti kävelemään poispäin. Minä jäin paikalleni seisomaan ja katsoin hänen kaikkonevaa selkää. Nostin hitaasti kädessäni olevan kännykän ja katsoin sen näyttöä. "Clarissa." Bruneten nimi oli Clarissa, se oli täydellinen nimi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti