Clarissa "cosplay"

 Koska välillä tekee mieli tuoda hahmojaan henkiin muuten kuin vain lauseiden taikka kynän ja paperin avulla. Vaikka taidankin olla liian pullaposkinen hymysyy kantamaan Clarissan roolia.

 

 

Kohti tähtiä osa 6.

Seuraavien päivien ajan näin Clarissaa jokapäivä. Pikku hiljaa opin tuntemaan häntä paremmin. Aloin löytämään meistä paljon yhteneväisyyksiä ja kokoajan tykästyin häneen enemmän ja enemmän. Hän ei avautunut minulle vielä paljoa mutta se ei haitannut. Etenimme varmasti. Sain selville että hän oli 18, minua vuoden vanhempi. Sain myös selville sen että pidimme molemmat samanlaisesta musiikista, vanhasta rockista ja hempeästä kitaran rämpytyksestä. Olimme molemmat kasvissyöjiä, Clarissa vegaani, minä lacto ovo. Katsoimme paljon elokuvia 70-80-luvulta. Lauloimme läpi elokuvien romanttiset hitit. Kävimme pitkillä kävelyillä lähelläni sijaitsevalla hautummaalla. Suurimman osan ajasta vietimme luonani ja ennen kuin ehdin edes huomata oli aamuteeni vaihtunut aamukahviin, eikä Clarissa istunut enää yksin tupakalla parvekeellani vaan taskussani häämötti oma Pall Mallin siniseni. Satoi tai paistoi saimme aikamme aina jollain tapaa kulumaan. Vietimme aikaa niin paljon keskenämme että emme enää arastelleet. En enää stressannut tai hävennyt itseäni. Pystyimme ilmaisemaan helposti olotilojamme ja mielitekojamme, mutta sitä tunnetta joka sydämmessäni poltteli en uskaltanut kakistaa ulos. Pelkäsin torjutuksi tulemista, pelkäsin että kiirehdin, annoin niiden kauniiden keskikesän päivien lentää perhosen siivillä.
 Kerran Clarissan vanhemmat lähtivät viikoksi Iso-Britanniaan ja jättivät Clarissan siksi aikaa yksin kotiin. Silloin Clarissa ehdotti jos tulisin tavastamme poiketen hänen luokseen. Clarissa neuvoi miten pääsisin hänen luokseen ja kertoi tulevansa myös itse vastaan. Hyppäsin siis seuraavaan kymppi bussiin mikä läheiselle bussipysäkilleni tuli ja matkasin sillä alle 15 minuuttia Clarissan luokse. Maisemat vaihtuivat kun matkustin läpi keskustan toiselle puolelle kotikaupunkiani. Clarissa oli pysäkillä jo minua vastassa ja heilautti minulle niin että bussi osasi pysähtyä oikealla pysäkillä. Ulkona oli kesäisen lämmin ilma mutta kun astuin ulos bussista tunsin iholleni tippuvan pieniä pisaroita. "Moikka, mennään sisälle, täällä alkaa tihkuttamaan" Clarissa moikkasi minua ja viittoi mihin suuntaan lähdimme. Clarissa asui ihan bussipysäkin vieressä modernissa mutta pienessä omakotitalossa. Katselin pihaa jolle astelimme. Se oli pieni mutta täynnä omenapuita ja muita istutuksia. Clarissan avatessa oven pystyin haistamaan talon ominaistuoksun. Se ei tuoksunut Clarissalta, pikemminkin pyykinpesuaineelle, vaiko tiskiaineelle, en oikein osannut sanoa. Riisuin tennarini ja jätin ne eteiseen. Tunsin viileän kaakelilattian jalkojeni alla. Vilkuilin uteliaasti ympärilleni. Suoraan edessämme nousi rappuset yläkertaan. Oikealla puolella oli taas keittiö ja rappusien vieressä käytävä joka johti todennäköisesti johonkin olohuoneen tapaiseen. Vasemmalla puolellani näin vessan jonka raollaan olevasta ovesta pystyin erottamaan sen perältä saunan. "Mennäänkö mun huoneeseen? Ei täällä oikein oo mitään nähtävää." Clarisa kysyi astellessaan jo rappusia ylös. Nyökkäsin ja lähdin kapuamaan metallisia rappusia Clarissan perässä ylös. Yläkerta näytti olevan yhtä ainutta käytävää jonka varrella oli kuitenkin neljä ovea. Clarissa asteli niistä heti ensimmäiseen kaartuen vasemmalle. Kävelin hitaasti huoneeseen. Huone oli pieni mutta kotoisa. Toisin kuin muualla asunnossa huoneessa tuoksui Clarissalta. Ihan kuin huone oltaisiin otettu jostain toisesta talosta ja kiinnitetty tähän. Vaikka muut huoneet vaikuttivat erittäin järjestelmällisiltä oli Clarissan huoneessa kotoista sotkua: kahvikuppeja ja vinoja kirjapinoja pienellä työpöydällä ja sinitarralla liimattuja kuvia ja julisteita seinällä. "Sori, en ehtinyt siivoomaan." Clarissa pahoitteli kerätessään kasaa vaatteitaan lattialta. "Ei yhtään haittaa." vastasin ja hengitin huoneen Clarissan tuoksuista mutta kesäisen raikasta ilmaa. Tutkiskelin huoneen yksityiskohtia silmilläni ja oikean puoleisella seinällä näin asetelman valokuvia. Niitä oli muutama, joissakin oli iso porukka kavereita tekemässä erilaisia aktiviteetteja, toisissa taas oli pelkästään Clarissa sekä yksi hänen kaverinsa. Päättelin kuvien olevan jonkinlainen kollaasi kaikista hänen kavereistaan. Naurahdin ja sanoin vahingossa ääneen sen mitä ajattelin "Miksen minä ole tällä seinällä?" Clarissa kääntyi katsomaan minua apein kasvoin, mitä hämmästyin kovasti. "Anteeksi!" Clarissa sanoi ja laski kasan vaatteitaan tyhjälle tuolille. "Siinä on kuvia minulle rakkaimmista ihmisistä. Haluaisin lisätä sinutkin sinne mutta minulla ei ole kuvaa sinusta." Hämmennyin. Clarissa vaikutti oikeasti olevansa pahoillaan mikä sai oloni jokseenkin epämukavaksi, sillä minähän vain vitaisilin. En muutenkaan olettanut että olisin kuulunut hänen rakkaimpien ihmisien seinälleen. "H-hei ei se mitään! Kyllä mä ymmärrän." Yritin rauhoitella Clarissaa jota en koskaan aikaisemmin ollut nähnyt niin pahoillaan. Clarissan ilme kirkastui ja hän huudahti "Kuule! Me voidaan korjata tää!" Clarissa nappasi minua kiinni ohuesta ranteestani ja kiskoi minut vierelleen isolle sängylleen makaamaan. Naurahdin epävarmasti ja mietin mitä Clarissa yritti. Katsoin kun hän otti kännykkänsä sängyn reunaltaan. Sitten hän nappasi minut kainaloonsa, nosti kännykkänsä yläpuolellemme ja asetti etukameran päälle. "Me voidaan ikuistaa tää hetki seinälleni, hymyä!" Sen enempää odottelematta Clarissa nappasi meistä kuvan. Kuva ei ollut yhtä valmisteltu kuin muut hänen seinällään olevat kuvat. Meidän kuva oli parempi. Kuvassa Clarissa makasi ylempänä katsoen suoraan kameraan, minä taas vähän alempana. Clarissan sileä käsi oli kietoutunut ympärilleni ja minä näytin hämmentyneeltä, mitä olinkin mutta nauroin iloista naurua. Kuva oli täydellinen kuvastamaan sitä hetkeä. Sellaisena halusin Clarissan näkevän meidät. Me olimme erityisiä, muuta kuin kiiltokuvahymyjä. Myhäilin hetken tyytyväisenä ja sitten me hiljenimme.
 Makasimme vieretysten peiton päällä ja katselimme ylös kattoon. Kuulin aukinaisesta ikkunasta kuinka sadepisarat lasekutuvuivat maahan ja omenapuun oksille. Viileä tuuli puhalsi paljaalle iholleni ja liikutteli hiuksiani. Minulla ei kuitenkaan ollut kylmä. Clarissa ja hänen sänkynsä olivat lämpimiä. "Kuule Clarissa. Mikset lähtenyt vanhempiesi mukaan Iso-Britanniaan? Iso-Britannia on kuitenkin joka tytön unelma." Kysyin Clarissalta kääntämättä kuitenkaan katsettani häneen. "Vanhempani menivät vain sukulaisia tapaamaan, minua ei huvittanut lähteä kun sain kerrankin aikaa olla ilman vanhempiani, enkä edes pidä isän suvusta." "Sukua katsomaan? Sinulla on siis brittiläisi sukulaisia?" Hämmästyin. En ollut koskaan aikasemmin tunetnut ketään jolla olisi sukua Britanniassa. "Enkö ole kertonut? Isäni on britti. Äitini tapasi hänet nuorena, ensimmäisellä matkallaan Lontooseen." "Vau, kuulostaa hienolta!" intoilin. Silloin Clarissa käänsi katseensa minuun. Hän katsoi syvälle silmiini ja hymähti alakuloisen näköisenä. "Pidätkö sinä Iso-Britanniasta?" Clarissa kysyi minulta. "J-joo." vastasin hieman epäröiden miettien olisiko minun pitänyt kenties vastata jollain muulla tavalla. "Selvä sitten. Lähdetään joskus Lontooseen. Vain me kaksi. Mitäs sanot?" Clarissa suorastaan päätti. Vastasin iloisesti "Joo!" Loppupäivän vieitmme makaillen Clarissan sängyllä, pulisten ja syöden dippivihanneksia jotka Clarissa oli jo valmiiksi meille valmistanut. En edelleenkään tiennyt mikä Clarissan mieltä kaihersi vaikka toisinaan pystyin aistimaan tuskan hänen sisällään. Sen kuitenkin tiesin että edistyimme. Matkustimme hurjaa vauhtia sitä päämäärää kohti mistä unelmoin.

Kohti tähtiä osa 5.

Olin tietenkin koskipuistossa reilusti ennen Clarissaa. Innostuksissani olin lähtenyt asunnoltani pahemmin mitään ajattelmatta. Matkalla vaihdoin Clarissan kanssa pari tekstiviestiä. Toisessa kerroin että olin valmis lähtemään heti, Clarissa taas vastasi että hän asuu bussipysäkin vieressä ja että pääsisi nopeasti seuraavalla bussilla keskustaan. Sovimme että kohtaisimme kosken varrella sijaitsevalla penkillä jonka vieressä kasvoi iso lehtipuu. Istuin puisella penkillä jännityksestä täristen. Rämpläsin kännykkääni jatkuvasti odottaen viestiä. Nostin pääni kuitenkin vähän väliä vilkuillakseni ympärilleni. En tiennyt yhtään mistä suunnasta Clarissa tulisi ja aikoiko hän laittaa viestiä kun on lähempänä. Potkin jalkojeni alla avautuvaa soraista maata ja piirtelin siihen viivoja. Minulla oli aivan surkea stressinsietokyky. Aina kun jännitys tai stressi iski en pystynyt olemaan paikoillani minuuttiakaan. Aina täytyi tehdä jotain, naputella jotain, kääntyillä, kävellä ympyrää. Jos tilanne sattui olemaan sellainen että joku oli seurassani tyydyin käsieni rämpläämiseen ja hermostuneesti ympärilleni tujoittelemiseen. Katsoin intensiivisesti kännykkäni näyttöäni, taustakuvaani jona komeili kuva auringonlaskusta. Olin ottanut sen kuvan koulujenloppuna jolloin olin kavereideni kanssa metsän keskellä sijaitsevalla rannalla. Makasin ruohikolla ja otin vahingossa kuvan kun oli tarkoitus asettaa vain näppäinlukko päälle. Kuvasta tuli kuitenkin vahingossa kaunis. Taivas värjäytyi violetista oranssiin ja keskellä kaverini musta silhuettikäsi kurotteli kohti pilviä. Ajatuksenvirtani pysähtyi kun aloin kuulemaan lähestyviä askeleita vasemmalta puoleltani. Nostin hitaasi pääni ja käännyin katsomaan. "Moro." sanoi Clarissa joka oli lähempänä kuin olin osannut odottaa. Menin jälleen hetkeksi aivan lukkoon. "H-hei" takertelin. Clarissa käveli edestäni ja istuutui penkille viereeni. Hetki kului kiusallisessa hiljaisuudessa. Kuuntelimme kuinka koski pauhasi ja katselimme miehen kulkevan koiransa kanssa edestämme. En yhtään tiennyt mitä sanoa tai mistä aloittaa. En voinut vain kertoa kuinka paljon häntä ihailin, enkä halunnut tuputtaa itseäni hänelle kertomalla heti kaikkea itsestäni. "Kiva kun pyysit ulos. Kotona on niin tukehduttava ilmapiiri." Clarissa rikkoi hiljaisuuden. "Joo..." Minä vastasin ja jatkoin kömpelösti "Asutsä yksin?" "En kun äitini ja isäni kanssa omakotitalossa." Clarissa vastasi, kaivoi taskustaan savukkeen ja sytytti sen. Tujotin täristen maahan ja mutisin "Minä asun yksin." Clarissa käänsi katseensa minuun ja puhalsi vahingossa kaikki savut päälleni. "Hei sehän kiva, voin joskus tulla käymään sun luona." Hämmennyin Clarissan sanoista. Hän siis piti minua siedettävänä kerran kun oli valmis näkemään minua vielä jatkossakin. "Tule!" huudahdin ehkä hieman liian kovaa. Clarissa näytti pelästyvän normaalista hiljaisesta puheäänstäni poikkeavaa huudahdusta. Sitten hän alkoi nauramaan ja sanoi "Niin tulenkin." Hänen naurunsa oli mukava, se sai minutkin tuntemaan oloni rennoksi ja iloiseksi. Clarissa nousi ylös ja ehdotti "Kuule haluutsä jotain? Tossa vieressä on jätskikiska, mä voin tarjoo" "Ei sun tarvi..." Vaikeroin nolosti. Tunsin aina oloni epämukavaksi kun joku tuhlasi rahojaan minuun, mielestäni en ollut sen arvoinen. "Äläs ny, kyl mulla on tarpeeks rahaa. Tuu kattoo mitä sä haluut." Clarissa kääntyi ja lähti kävelemään kohti ylämäen päällä olevaa kävelytietä jossa kioski sijaitsi. Juoksin hänen peräänsä ja jäin roikkumaan arasti hänen taaksensa. Kioskin eteen päästyämme Clarissa kysyi minulta "Mitä sä otat?" Tutkailin kioskin seinässä olevaa listaa ja sanoin "Mango-melooni" vaikka en edelleenkää pitänyt ajatuksesta että Clarissa ostaisi minulle jäätelön, irtojäätelöiden hintakin kun oli taas noussut viime kesästä pilviin saakka. "Selvä. Yksi pallo mango-meloonia ja toinen jäätelö yhdellä pallolla lakritsaa." Clarissa huikkasi jäätelökioskin nuorelle myyjälle joka oletettavasti oli kioskilla kesätöissä. Myyjä väänteli pallot jäätelökauhallaan, samalla kun Clarissa tonki kukkaroaan. Myyjä ojensi jäätelöt meille vohveleissa ja Clarissa taas ojensi rahansa myyjälle. Kävelimme takaisin alamäkeä pitkin puistoon ja päätimme jäädä viileään varjoon nurmikolle puun alle. Ilma oli niin kuumaa että jäätelöni alkoi heti sulamaan. Keltaiset sulat vanat valuivat kämmenselälleni ja sormieni väliin. Kun vaihdoin jäätelön vasempaan käteeni pyyhkiäkseni oikeaa nolosti nurmikkoon tahmaantui myös toinen käteni jäätelön kosteasta vohvelista. Häpeäkseni huomasin Clarissan tuijottavan minua aurinkolasiensa takaa. Hän kaivoi kangaskassiaan ja ojensi minulle servetin lempeästi hymyillen. Tunsin oloni vähän kiusalliseksi mutta samalla tyytyväiseksi. Pyyhkäisin käteni että suuni servettiin ja heitin sen laukkuni pohjalle. En tykännyt heittää roskia luontoon ja laiskasti koin että roskis olisi ollut liian kaukana, että olisin jaksanut nousta ja kävellä sen luokse. "Tykkäätkö kesästä?" Kysyin Clarissalta yrittäen rakentaa keskustelua. "Kesä... Onhan se ihan kiva vuodenaika mutta silloin joudun olemaan aivan liikaa kotona. Muina vuodenaikoina voi sentään viettää puolet päivästä koululla." Katsoin Clarissaa huolestuneesti. Clarissa selvästi huomasi huolestuneen ilmeen kasvoillani ja jatkoi lausettaan nauraen "...eikä kesällä voi käyttää villapaitoja." Hymyilin heiveröisesti ja käänsin katseeni kohti edessä etenevää koskea ja sillä hetkellä ymmärsin että minä en todellakaan tuntenut Clarissaa. Minulla ei ollut hajuakaan millaiset aavet häntä jahtasivat taikka mistä asioista hän piti. En itseasiassa tiennyt edes hänen tarkkaa ikäänsä taikka sukunimeään. Minua hävetti se kuinka obsessoituneesti häntä olin ajatellut tuntematta häntä ollenkaan. "Entä sä Henna? Tykkääksä kesästä?" Clarissa kysyi minulta kohteliaasti. Käänsin katseeni takaisin häneen posket yhä häpeästä punottaen. "Onhan kesä ihan kiva vuodenaika mutta koen kesäisin oloni vähän yksinäiseki." Pystyin erottamaan Clarissan tummien pyöreiden aurinkolasien takaa säälivän katseen. "...mutta kesä on ainut vuoden aika jolloin en palele." Hymyilin. Clarissa naurahti ja vastasi "Tyttö kuule hei, niin paljon kuin sä tarvitset seuraa niin mulla on aikaa." Sydämmessäni tykähti ja silmäni kiiluivat onnellisina. Onni mykisti minut. Katsoin Clarissaa ja nyökkäsin syvään huulillani levein hymy mitä olin koskaan eläessäni hymyillyt. Clarissa nosti kätensä, silitti sillä hiuksiani ja laski sen takaisin ruohikolle. Olin varma että nyt meistä tulisi ystäviä.

Kohti tähtiä osa 4.

Olin kuin noiduttu. En pystynyt ajattelemaan muuta kuin Clarissaa. Nyt minulla oli hänen numeronsa mutta en tiennyt mitä tehdä sillä. Bileiden jälkeisenä päivänä lähetin Clarissalle yhden tekstiviestin joka meni kutakuinkin näin "Hei! Tässä Henna, se tyttö jolle annoit eilen numerosi. Ajattelin antaa näin oman numeroni sinulle jos vaikka haluat soitella." Clarissa ei kuitenkaan vastannut, mikä sai minut tuntemaan itseni todella tyhmäksi. Aloin miettimään jos minussa oli jotain vikaa ja mitä se olisi voinut olla. Olinko liian ruma tai lihava? Tylsä kenties? Todennäköisimmin olin vain liian tunkeileva ja Clarissa oli säikähtänyt sitä. Hädintuskin puhuimme bileissä ja silti vaadin hänen numeroaan. Ei ihme jos hän olin säikähtänyt, olisin varmaan minäkin. Tunsin oloni tyhjäksi ja yhden kesäisen viikon lojuin vain kotonani pää pilvissä. En poistunut asunnostani kuin vain pari kertaa kauppaan ja muutaman kerran kävelylle lähellä sijaitsevalle hautuumaalle. Suurinosa ajastani kului kuitenkin tuijottaen tv-sarjoja. Tuotantokausi meni helposi parissa päivässä. Kukaan kavereistani ei pyytänyt minua sinä viikona mihinkään. Sofia oli kai mökillä ja Jack oli liian kiireinen muiden kavereittensa kanssa. En tuntenut Jackin kavereita vaikka suurinosa heistä kävi samaa koulua kanssamme. Pidin heitä vähän pelottavina enkä halunnut olla tunkeileva. Lojuin sängylläni ja katselin huoneeni valkoista kattoa. Se oli varmasti kesän kuumin viikko. Vaikka pidin kaikki asunnon ikkunat apposellaan oli minulla silti kuuma. Hiki valui pisaroina pitkin luonnostaan kalpeaa ihoani. Toisinaan hain pakastimesta jäänpaloja joita puristin käsissäni niin pitkään kunnes ne sulivat. Aluksi kylmyys tuntui polttelevalta mutta kun jää suli oli hetkenaikaa mukavan viileä olo. Puristin käteni vastan poskiani, se tuntui mukavalta. Kun viikko oli kulunut saapui kännykkääni viimein yksi uusi viesti. Kun katsoin puhelintani yöpöydälläni hohti sen näytöltä Clarissan nimi mikä sai minut säikähtämään. Avasin viestin hitaasti osaamatta yhtään odottaa mitä siinä lukisi. Luin viestin ääneen "Kiva, kiitos numerostasi. Anteeksi että vastaus tuli näin myöhään. Hukkasin puhelimeni ja löysin sen vasta." Viestin loppuun oltiin lisätty pieni keltainen hymynaama. Luin viestin yhä uudelleen ja uudelleen vakuutaakseni itseni siitä että siinä todella luki niin kuin luki. Huokaisin helpottuneesti ja päätin kerätä rohkeuteni vastatakseni viestiin samointein. "Ei se mitään, sellaista sattuu. Mietin että jos sulla ei oo huomenna mitään tekemistä niin jos haluat voisit tulla mun kanssa koskipuistoon." Varmistin etten vaikuttani viestissäni liian isolta idiootilta ja päätin sitten lähettää sen enne kuin alkaisin katua, tulisin toisiin aatoksiin ja lopulta pilaisin itse mahdollisuuteni lähestyä Clarissaa. Painoin nappia ja viesti lähti liikkeelle. Tällä kertaa minun ei tarvinut odottaa vastausta kuin viisi minuuttia mutta silti se tuntui ikuisuudelta. Hypin suorastaan pitkin huoneeni seiniä ja purin huultani. Kun viestiääni jälkeen kilahti puhelimestani avasin viestin niin nopeasti kuin pystyin. "Käyhän se, vaikka jo tänään. Minulla ei ole mitään tekemistä." Aurinkolasihymiö. Ennen kuin ehdimme edes sopimaan mitään sen tarkemmin tapaamisestamme nappasin hupparini naulakosta, heitin kengät jalkaani ja lähdin laukku olalla ja kännykkä kädessä juoksemaan kohti koskipuistoa. Olin täynnä elämää.