Tähtipölyä osa 4.

Katsoin kylpyhuoneen seinää, sitä haaleaa aamuvaloa mikä siihen ikkunasta heittäytyi. Kylpyhuoneen seinä oli vaaleanvihreä mutta valo sai sen näyttämään pehmeänkeltaiselta. Kuulin kuinka hanasta tippui pisaroita ammeeseen. Kaiken sen hiljaisuuden keskellä pisaroiden kohdatessa ammeen vallanneen veden pystyi kuulemaan kuinka ne kohtasivat. Istuin kylpyammeessa ja tunsin kuinka vesi oli jo muuttunut haaleaksi. Maassa lojui kasa vaatteitani: yöpaitani, alusvaatteeni, sekä vaatteet jotka minun oli tarkotus pukea, kaikki olivat samassa pinossa. Niiden päälle olin heittänyt kännykkäni. Kello oli jo yli yhdeksän ja tiesin olevani taas myöhässä koulusta. Kosteuden rypistämistä sormistani tippui pisaroita veteen. Laskin sormeni veden pinnalle, leikittelin pintajännitteellä ja yritin saada aikaan kevyitä aaltoja. Mietin koulua. En ollut koskaan ollut mikään mallioppilas, arvosanani olivat keskinkertaisia ja välillä jopa keskinkertaisen alapuolella. Olin kuitenkin aina ollut hyvin tunnollinen, vaikka harvemmin tein läksyjä tai luin kokeeseen, olin silti aina jokaisella tunnilla ja lintsasin elämäni ensimmäisen kerran vasta lukiossa. Tunnilta pois jääminen sai aina jostain syystä omatuntoni soimaan mutta myöhästelystä oli jo muodostunut tapa. Nousin hitaasti ammeesta ja katsoin ikkunasta ulos, aurinko paistoi suoraan silmiini ja tunsin kuinka päänsärky alkoi nousemaan. Nappasin peilikaapista pari mietoa särkylääkettä ja puin lattialla lojuvat vaatteet reippaasti päälleeni. Kipitin eteiskäytävän kautta huoneeseeni jossa näin Clarissan katsomassa telkkaria sänkyni päällä. Nähdessään minut Clarissa kysyi "Joko lähetään?" Nyökkäsin pukiessani sukkahousuja jalkaan. Lähdimme niin nopeasti kun pystyimme, halusin ehtiä kouluun edes lopputunniksi ja Clarissan työt alkoivat pian. Meillä molemmilla oli pitkä päivä edessä mutta olin iloinen ettei Clarissa sentään ollut iltavuorossa. Hän saatteli minut koululle asti joka oli matkan varrella bussipysäkille. Pussasimme ja hyvästelimme toisemme. Clarissan käännyttyä poispäin astelin sisään ruosteisesta portista kohti isoa keltaista möhkälettä, kouluani.

Ruokatunnin aikaan istuin kahviossa ja odotin jonkun tutun istuvan viereeni. Tarjottimella oli lautasellinen kasvismuonaa. En oikein tiennyt mitä se oli. Pyörittelin ruokaa ympäri lautasta haarukallani mutta söin sen silti. En pitänyt nirsoilusta, ilmainen ruoka oli mielestäni aina arvostettavaa. Pian lisää ihmisiä alkoi ajautua kohti ruokalaa mutta huolestuin kun en nähnyt ystäviäni. Tunsin oloni helposti turvattomaksi jos ympärilläni ei ollut tuttuja ihmisiä. Sillä ei ollut väliä keskustelinko heidän kanssaan vai en, vaan tärkeintä oli se että he olivat läsnä. Pidin katseeni tarjottimessa ettei minun olisi tarvinnut kinnittää huomiota ympärillä pyöriviin tuntemattomiin ihmisiin, mutta silloin huomasin jonkun isttuutuvan pöytään jossa istuin. Tunnistin hahmon heti Roniksi. Hän istuutui kuusi-paikkaisen pöydän toiseen päätyyn. Olin hämmentynyt, miksi Ron istui viereeni? Eikö muualla ollut tilaa vai oliko hänellä jotain asiaa? Tuntui kiusalliselta istua samassa pöydässä. Ron ei sanonut sanaakaan ja en tie nyt olisiko minun kuulunut sanoa jotain. Yritin olla katsomatta häntä mutta en voinut estää katsettani välillä eksymästä häneen. Katsoin hänen siroja kasvojaan ja tummia silmiään. Hän näytti niin kylmältä istuessaan siinä niin merkityksettömänä.  Mietin mitä niin kylmän oloisen olennon sisällä saattoi liikkua. Minuutit kuluivat ja ruokatunti lähestyi loppuaan. Tunsin oloni yhä kiusalliseksi, mutta en voinut sanoa enää mitään, olimme jo menneet sanojen aikarajan toiselle puolelle. Olin myös vähän vihainen, nimittäin ystävilleni, mihin he oikein olivat jääneet lorvimaan?  Pian Ron nousi tarjottimensa kanssa seisomaan ja käveli pois. Hän ei edes katsonut minuun. Huokaisin helpotuksesta ja vein hetken kuluttua omatkin astiani pois. Matkalla takaisin tunnille törmäsin Sofiaan ja Jackiin. He kertoivat olleensa koko ruokatunnin kuvataideluokassa valmistelemassa maalauspohjiaan, niimpä tietenkin.

Pääsin koulusta vasta neljän jälkeen. Tulin kotiin kaupan kautta josta mukaan tarttui sipsiä, dippiä, kaalia ja vessapaperia. Astuessani kotieteiseen ilokseni huomasin että Clarissan kengät olivat jo paikallaan. Niiden lisäksi eteisessä oli kuitenkin kaksi tuntematonta kenkäparia. Kuulin keittiöstä puhetta. Riisuin kengät ja ulkotakin jonka ripustin naulakkoon. Kävelin eteiskäytävän päätyyn ja näin keittiössä Clarissan parin muun ihmisen kanssa. He olivat Clarissan kavereita. "Ai heippa kulta, oot jo kotona? Kato Aurora ja Petra päättivät tulla käymään." Clarissa kertoi. Tervehdin tyttöjä minkä jälkeen otin ison kulhon esiin kaapista ja täytin sen sipseillä. Olin helpottunut että kylässä olikin tuttuja ihmisiä. Pidin yleensä kaikista Clarissan kavereista. He olivat mukavia ihmisiä joilla oli aina jotain mukavaa sanottavaa, kaiken lisäksi he pitivät minusta, eikä pelkästään Clarissan tyttöystävänä vaan minuna itseäni. Aurora oli Clarissan pitkäaikaisempi ystävä, jostain peruskoulusta asti muistaakseni. Petraan Clarissa oli taas tutustunut vasta lukiossa. "Mitäs tyttö?" kysyi Aurora laskiessani sipsikulhoa pöydälle. "Tuotiin mukanamme pari pulloa viiniä, otas lasit esiin." jatkoi Petra. Hymyilin heille ja selitin jotain koulupäivästäni samalla kun nostelin viinilaseja alas kuivauskaapista. Asetin lasit pöydälle ja siitä hetkestä kun punaviiniä kaadettiin ensimmäiseen lasiin lähti käynttin yksi hieno, nauruntäytteinen, alkoholin makuinen ja tupakansavun hajuinen ilta.